Näytetään tekstit, joissa on tunniste kana. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kana. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Nugetit


  • 200g kananrintaa yms.
  • Rice Crispies
  • 1 muna
  • suolaa
  • pippuria
Paloittele kana nugettien kokoiseksi. Vatkaa muna ja sekoita mukaan suolaa ja pippuria. Murskaa Rice Crispies tomuksi. Kasta kanapalat munassa seoksessa ja pyörittele rice crispies tomussa. Paista öljyisellä pannulla. Hyviä tulee.


sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Kanakastike


  • 400g kanan rintafilettä
  • 1 kpl makea sipuli
  • 1 kpl paprika
  • 1 kpl kanaliemikuutio
  • 1 prk ananaspaloja
  • 1 prk kermaa
  • 1 prk fetajuustoa
  • öljyä paistamiseen
  • mustapippuria
  • valkopippuria


Leikkaa sipuli palasiksi ja paista öljyssä. Laita sipuli sivuun. Pilkkoa kana ja paista öljyssä pannulla. Lisää suikaloitu papria paiston loppupuolella ja kanaliemikuutio ja tilkka ananasmehua. Anna veden hieman haihtua. Lisää kerma ja ananaspalat. Juuri ennen tarjoilua laita fetajuusto pannulle. Lämmitä vielä sen verran että feta sulaa hieman. Mikäli on kovin juoksevaa mukaan voi laittaa pikkasen maissijauhoa.

Suositellaan tarjottavaksi pastan kanssa.

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Uunikana


  • Kokonainen broileri/kananpoika
  • Sitruuna
  • Suolaa
  • (Hunajaa)
Ota kana 30min ennen ulos jääkaapista. Kuivaa kana hyvin niin sisä kuin ulkopuolelta. Ripottele kanan sisään ja ulkopuolelle paljon paljon suolaa. Pilko sitruuna renkaiksi ja työnnä kanan sisään. Sido kanan koivet ja siivet yhteen narulla.

Laita kanna rasvaritilän päälle uuniin 175 asteeseen n. 1.5h. Tarkista aika lämpömittarista. Paistamisen jälkeen anna vetäytyä hetki ennen tarjoamista.


sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Butter chicken

  • 400g broilerin rintafileitä
  • 1 sipuli
  • 2 dl jogurttia
  • 2 dl ruokakermaa
  • 200g paseerattuja tomaatteja
  • 50g voita
  • 1 tl hunajaa
  • 3 tl sitruunamehua
  • 3 tl inkivääritahnaa
  • 2 kpl murskattua valkosipulinkynttä
  • 3 tl garam masala
  • 1 tl juustokuminaa
  • 1 tl murskattua korianteria
  • ½ tl mustapippuria
  • 1 ½ tl suolaa
  • 1 laakerin lehti
  • rypsiöljyä
  • Cayenne pippuria maun mukaan (voi laittaa ihan reippaasti)
Paloittele broileri suupalojen kokoisiin paloihin, laita joukkoon 1 tl sitruunamehua, 1 tl rypsiöljyä, 1 tl garam masalaa, 1 tl korianteria ja 2 dl jogurttia, sekoita ja anna imeytyä yön yli (Hätätilassa 30 min riittää).

Paloittele sipuli, ja paista pannulla rypsiöljyssä kunnes sipulit ovat pehmeitä ja läpikuultavia, lisää 30g voita, 1 tl sitruunamehua, ½ tl mustapippuria, 3 tl inkivääritahna, 3 tl valkosipulimurska, 1 tl garam masalaa, 1tl juustokuminaa, laakerin lehti ja ripaus cayenne pippuria, paista seosta 1 minuutti koko ajan sekoittaen.

Lisää seokseen 200g paseerattuja tomaatteja ja 1 tl hunajaa ja keitä 2 min. Lisää 2 dl kermaa, 1 ½ tl suolaa ja keitä 10 min.

Kuumenna rypsiöljyä pannulla ja paista marinoidut broileripalat kunnes ovat kypsiä ja neste on haihtunut. Lisää kastike ja 20g voita, anna kiehua hiljalleen 10-15 minuuttia.

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Curry kanakeitto


  • 400 g kananfileitä
  • 2 rkl vihreää currytahnaa (vihreää curry tahda ei laita mahaa sekaisin kuten punainen)
  • 1  prk tomaattipyrettä
  • 1 sipuli
  • 1  l kanalientä
  • 1/2  pussia rakettispagettia
  • 200  g wokkivihanneksia (thai)
  • 1  dl ruokakermaa

Leikkaa kanafilee suikaleiksi ja ruskista voissa. Lisää pannulle currytahna, tomaattisose ja hetken päästä sipulit. Sekoittele ja paista pari minuuttia.

Lisää kanaliemi (1 l vettä + 2 kanaliemikuutiota). Kuumenna kiehuvaksi. Lisää wokkivihannekset ja pätkäspagetit. Keitä kypsäksi, n. 5 min. Lisää kerma, kuumenna. Lisää hiukan vettä, jos keitto tuntuu liian sakealta.

http://www.valio.fi/reseptit/curry-broilerikeitto/

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Kana chutney


  • 12 pientä kuorittua perunaa (keltainen pussi)
  • 1,25 dl vehnäjauhoja
  • 1 murskattu kanaliemikuutio
  • puoli kiloa isohkoja kananpaloja
  • voita taikka oliiviöljyä paistamiseen
  • curry-jauhetta
  • 2,5 dl makeaa hedelmächutneytä
  • 1 rkl lihafondia
  • 1/2 litraa maitoa
  • suolaa ja pippuria


Keitä perunoita noin seitsemän minuuttia. Sekoita lautasella jauhot ja murskattu kanaliemikuutio. Pyörittele kananpalat huolellisesti jauhoseoksessa. Kuumenna voi pannulla melko kuumaksi ja ruskista kananpalat kunnolla joka puolelta. Siirrä kanat uunivuoan keskiosaan ja asettele keitetyt perunat kanojen ympärille.

Lämmitä maito mikrossa vähän käden lämpöä lämpimämmäksi. Ei liian kuumaksi sillä se reagoi chutneyn kanssa tehden maidosta klomppista. Tämä kuitenkin nopeuttaa valmistumista melkoisesti. Sekoita chutney, curry, lihafondi sekä maito kulhossa ja mausta suolalla ja pippurilla. Kaada seos kanojen ja perunoiden päälle. Chutney-kanaa paistetaan tunnin verran 180-asteisessa uunissa. Kokeile että perunat ovat valmiita.


Alkuperäisresepti:
http://pastanjauhantaa.blogspot.fi/2005/12/helppo-ja-herkullinen-chutney-kana.html

lauantai 30. marraskuuta 2013

Kanatagine


  • n 1 kg kanan koipi-reisi-paloja
  • 1 dl manteleita
  • 2 dl kuivattuja aprikooseja
  • 4-6 pientä sipuli


Marinadi:

  • niukasti oliiviöljyä
  • 1 kanelitanko
  • 2 vihreätä kardemummaa
  • 1 tähtianis
  • 1 tl inkivääriä
  • 1 tl fenkolin siemeniä
  • 1 tl juustokuminaa
  • 1 tl paprikapulveria
  • 5 kokonaista neilikkaa, laitoin 1 tl jauhettua neilikkaa
  • 3 kuivattua chiliä
  • 1 tl mustaa pippuria
  • 2 valkosipulinkynttä
  • suolaa (jätin pois ja tuli ihan ok)
Murskaa mausteet morttelissa ja laita kanat marinadiin. Kanat kannattaa leikata nivelten kohdalta paloihin. Leikkaus onnistuu helpoiten kun kääntää nivelet sijoiltaan ja leikkaa sen jälkeen. Kanat kannttaa pitää marinaadissa yön yli.  Laita aprikoosit veteen likoamaan yöksi.

Leikkaa siput 2-4 osaan riippuuen sipulien koosta. Sekoita mantelit, aprikoosit ja sipulit kanojen kanssa ennen tagineen laittoa. Anna taginen olla uunissa 1.5-2 tuntia 175 asteessa tai kunnes liha irtoaa luista. 

Alkuperäisresepti:


torstai 28. maaliskuuta 2013

Jugurtti kana

Marinadi:

  • 4 rintapalaa
  • 2dl luonnon jugurttia
  • 3 rl sitruuna mehua
  • ripaus suolaa
Kastike:
  • 3 rl pähkinäöljyä
  • 1 dl saksanpähkinöitä
  • 1 valkosipun kynsi
Sekoita marinadi ja laita kananpalat marinoitumaan vähintään tunniksi miellummin 2-3 tunniksi. 

Poista ylimmäräinen marinadi kanasta ja paista kanoja pannulla ja laita ne paiston jälkeen kattilaan.

Sekoita kastikkeen ainesosat tehosekoittimella. Kaada kastike kanojen päälle ja laita uuniin 30 min tai kunnes kana on kypsää. Kattilana toimi tagine ja kanasta tuli oikeen mehukasta. 

Minun makuuni valkosipuli oli ihan liikaa. Puolikas valkosipulinkynsi voisi olla parempi. Kanan väri oli oudon violettinen mutta makua se ei haitannut.

Kesäpeti

Astiaan:
  • 2 dl pitkäjyväistä riisiä
  • 3 porkkanaa
  • 1-1.5kg kanan koipia, siipiä tai reisipaloja tai rintapaloja
  • (1 dl vettä mikäli käytät pelkkiä rintapaloja)
  • 1 kesäkurpitsa
  • paketti kirsikkatomaatteja
  • paketti herkkusieniä
  • purkki ananaksia
Laita ainekset yllämainitussa järjestyksessä vuokaan. Kansi päälle ja 150 asteiseen uuniin 1-2 tunniksi kunnes  kana on kypsää. Käytin kesäpetiin 2.5 taginea ja kanasta tuli erinomaista.